Maailmanpankki kehottaa Kiinaa nostamaan korkotasoa

Maailmanpankki kehottaa Kiinaa nostamaan korkotasoa

Kiinan pitäisi käyttää ohjauskorkoja luotonannon hillitsemiseen, sanoo Maailmanpankki.
Jaa artikkeli:

Maailmanpankki kehottaa Kiinaa kiristämään korkotasoa asuntohintojen nousun ja liiallisten investointien hillitsemiseksi, kertoo AP.

Perjantaina julkaistussa neljännesvuosiraportissaan Maailmanpankki ennustaa Kiinan talouden kasvavan tänä vuonna 9,5 prosenttia. Loppuvuoden kasvu hidastuisi siis alkuvuodesta, jolloin ensimmäisen neljänneksen kasvu ylsi peräti 11,9 prosenttiin.

- Kasvunäkymät ovat kokonaisuudessaan vahvat ja huomattavasti vähemmän epävarmat kuin vuosi sitten, todetaan Maailmanpankin raportissa.

Kiinan talouskasvun suurimpina riskeinä Maailmanpankki pitää varallisuushintojen nousua sekä paikallishallinnon ottamia suuria lainoja, joilla on rahoitettu infrastruktuurin kehittämistä ja muita talouden elvytystoimia.

- Hyödyt siitä, että ohjauskoroilla on suurempi merkitys rahapolitiikassa, ovat todennäköisesti suurempia kuin siitä koituvat haitat, raportissa sanotaan.

Ohjauskorkojen sijaan Kiinan hallitus on käyttänyt hallinnollisia keinoja rajoittaakseen pankkien luotonantoa, joka kohosi viime vuonna ennätykselliseen 9,6 triljoonaan yuaniin. Viranomaiset ovat pelänneet, että korkojen nostaminen houkuttelisi maahan nopeita voittoja etsiviä sijoituksia ja haittaisi yuanin vaihtokurssin pitämistä vakaana.

Kiina on pitänyt yuanin kurssin suhteessa Yhdysvaltain dollariin paikallaan sitten kesän 2008. Arvostelijoiden mielestä Kiina pönkittää vientiään keinotekoisen alhaisella valuuttakurssillaan.

Kiinan varaulkoministeri Cui Tiankai torjui perjantaina ajatuksen, että yuanin kurssin vahvistamisesta keskuteltaisiin tulevassa G20-maiden kokouksessa.

- Yuan on Kiinan valuutta. Tämä ei ole asia, josta kansainvälisen yhteisön tulisi keskustella, Cui sanoi Global Timesin mukaan.

Maailmanpankin mielestä vahvempi yuanin kurssi hillitsisi inflaatiopaineita ja tasapainottaisi talouden kasvua viennistä ja investoinneista kotimaiseen kulutukseen.

Viimeaikaiset lakot Kiinan tehtailla ja hallituksen päätös nostaa minimipalkkoja ovat herättäneet sijoittajissa huolia, että inflaatio kiihtyisi ja yritysten voittomarginaalit pienenisivät.

Maailmanpankin mielestä palkat varsinkin alhaisimmissa luokissa tulevat nousemaan. Palkkatason nousua voidaan kuitenkin kompensoida nostamalla kiinalaistehtaiden tuottavuutta.

- Palkkojen nousun ja inflaation kiihtymisen kierre on erittäin epätodennäköinen, todetaan raportissa.

Lähde:
AP, Global Times