Macao vietti vallanvaihdon kymmenvuotispäivää

Macao vietti vallanvaihdon kymmenvuotispäivää

Macaon tuore johtaja Fernando Chui (vas.) ja Kiinan presidentti Hu Jintao.
Jaa artikkeli:

Kiinan presidentti Hu Jintao kehottaa Macaota monipuolistamaan kasinoista riippuvaista talouttaan, kertoo China Daily. Hu vieraili sunnuntaina Macaossa, joka palasi Kiinan alaisuuteen tasan kymmenen vuotta sitten.

Etelä-Kiinassa sijaitsevaa Macaota vuosisatoja hallussaan pitänyt Portugali palautti alueen Kiinalle vuonna 1999. Läheisen Hongkongin tavoin Macao on Kiinan erityishallintoalue. Macaolla ja Hongkongilla on omat perustuslakinsa, mutta Kiina vastaa alueiden ulkopolitiikasta, puolustuksesta ja tärkeimmistä virkanimityksistä.

Kymmenen vuotta sitten Macao oli vielä jämähtänyt siirtomaa-aikaan. Nyt se on kehittynyt uhkapelin ja matkailun keskukseksi, joka kilpailee Yhdysvaltojen Las Vegasin kanssa. Juuri kasinoteollisuuden ansiosta Macaon bruttokansantuote kasvoi keskimäärin 14 prosentin vuosivauhtia vuosina 2000-2008.

- Macao on päässyt yli monista vaikeuksista kuten Aasian talouskriisistä, SARS-epidemista ja meneillään olevasta kansainvälisestä rahoituskriisistä, ja pitänyt samalla yllä vaurauttaan ja vakauttaan, sanoi Kiinan presidentti Hu Jintao sunnuntaina.

Hu puhui Macaon yliopiston uuden kampusalueen perustamisjuhlassa. Hun mielestä Macaon kehityksestä voidaan kiittää “yhden maan, kahden järjestelmän” -periaatetta, joka takaa sille autonomisen aseman Kiinan alaisuudessa.

Macao sijaitsee Etelä-Kiinassa Helmijoen suistoalueella. Alue tunnetaan Kiinan vientiteollisuuden keskuksena. Hu kehotti Macaota lisäämään yhteistyötä lähialueiden kanssa ja monipuolistamaan samalla taloutensa rakennetta.

Macao on Kiinan ainoa alue, jossa uhkapeli on sallittua. Macaon pelimarkkinat vapautettiin kilpailulle vuonna 2002 ja nykyään sen kasinoteollisuus tuottaa vuodessa yli 10 miljardia euroa. Yli 30:n kasinon Macao ohitti Las Vegasin maailman suurimpana uhkapelikeskuksena vuonna 2006. Valtosa pelaamaan saapuvista miljoonista turisteista on Manner-Kiinasta.

Sunnuntaina Macaon johtoon nimitetty Fernando Chui lupasi ryhtyä toimeen alueen talouden monipuolistamiseksi.

- Parannamme uhkapeliteollisuuden valvontaa ja painotamme myös kokous-, näyttely-, kuljetus- ja kulttuuriteollisuutta. Keskitymme myös uudistamaan perinteisiä teollisuusaloja, Chui sanoi.

Hongkongista poiketen Macaossa ei ole vahvaa demokratialiikettä. Silti sadat ihmiset osoittivat mieltään Macaon Kiinalle palauttamisen kymmenvuotispäivänä, kertoo AFP. Mielenosoittajat vaativat poliittisia vapauksia ja loppua korruptiolle. Myös tuloerot ovat kasvaneet viimeaikaisesta talouskehityksestä huolimatta.

- Tämä on meille surun päivä. Kymmenen vuotta vallanvaihdon jälkeenkään monilla tavallisilla kansalaisilla ei ole varaa omaan asuntoon, sillä kiinteistöjen hinnat ovat nousseet pilviin. Rakennusyhtiöt sen sijaan voivat ostaa maata hallitukselta lähes ilmaiseksi, sanoi taksinkuljettaja Tang Po Yin AFP:lle.

Lähde:
China Daily, AFP