Mittavia kauppoja ja tulevaisuudentoivoa Suomi-Kiina talousfoorumissa
Kiina ja Suomi solmivat parin miljardin edestä kauppoja historiallisen laajassa talousfoorumissa viime perjantaina Helsingissä. Sopimukset allekirjoitettiin aamupäivällä tilaisuuden seremoniallisessa osuudessa, ja euromääräisesti suurimmat kaupat menivät Metson, Koneen ja Nokian tilille. Tilaisuudessa puhuivat mm. ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen sekä elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen. Kiinan varakauppaministeri Gao Huchengin johtama lähes 300 hengen kiinalaisdelegaatio tapasi vielä iltapäivällä 200 suomalaista liike-elämän edustajaa keskustellakseen tulevasta yhteistyöstä.
Aamupäivällä kuulluissa puheissa keskityttiin odotetusti kehumaan Kiinan ja Suomen välisten kauppasuhteiden pitkää historiaa sekä vakautta. Kaikki ministerit muistuttivat puheissaan Suomen olevan Pohjoismaista Kiinan tärkein kauppakumppani, kun taas Kiina on Suomen neljänneksi tärkein kauppakumppani. Yleisestä optimistisuudesta huolimatta ministeri Väyrynen muistutti useaan otteeseen, että maiden välisen kaupan tiellä on vielä esteitä, jotka on raivattava pois.
Tilaisuudessa allekirjoitettujen sopimusten yhteisarvo on jo n. 1,5 miljardia euroa, ja iltapäivällä järjestetyn match making -tapahtuman odotetaan poikivan lisäkauppoja tulevaisuudessa. Foorumin toivottiin myös edesauttavan pienten ja keskisuurten suomalaisyritysten pääsyä Kiinan markkinoille samoin kuin kiinalaisten pk-yritysten tuloa Suomen markkinoille.
Miljardeista ei puhuta ainoastaan jo solmittujen kauppojen kohdalla, vaan foorumin toivotaan lisäävän myös kiinalaisten suoria investointeja Suomeen. Invest in Finland on koonnut noin 10 miljardin euron arvosta Suomeen suuntautuvia investointihankkeita kiinalaisdelegaatiota varten. Hankkeita on tarjolla eri puolilta Suomea useilta toimialoilta, ja yksittäisten hankkeiden summat vaihtelevat pari miljoonasta kymmeniin miljooniin euroihin.
Ympäristöala vahvassa nousussa

Päivän yllättäjä oli kuitenkin espoolainen bioalan yritys Preseco, joka paljasti solmineensa kaupan biohiilitekniikan viemisestä Kiinaan. Presecon yhteistyökumppani Kiinassa on Anneng Thermal Power, joka aikoo korvata voimalaitoksessaan perinteisen hiilen biohiilellä. Preseco kertoi olevansa uranuurtaja biohiilitekniikan kehittämisessä ja tuotannossa maailmanlaajuisessakin mittakaavassa.
Talousfoorumi merkitsi myös viimeistä työpäivää Suomen jättävälle suurlähettiläs Ma Keqingille. Radio86:lle antamassaan haastattelussa suurlähettiläs Ma kertoi foorumin jäävän päällimmäisenä mieleen Kiinan ja Suomen yhä vahvistuneista suhteista hänen toimikaudeltaan. Ma näki viimeisen kolmen vuoden aikana tapahtuneen huomattavaa kehitystä Suomen ja Kiinan välisissä suhteissa myös muilla osa-alueilla kuin kaupan saralla.

