Onnistuneet talviolympialaiset takana

Onnistuneet talviolympialaiset takana

Iloiset urheilijat Vancouverin olympilaisten päättäjäisseremoniassa
Jaa artikkeli:

Kiina pitää sunnuntaina päättyneitä Vancouverin talviolympialaisia varsin onnistuneena tapahtumana. Kiina sijoittui mitalitaulukossa kahdeksanneksi 11 mitalilla.

Kiina antoi kiitosta olympialaisten onnistumisesta teknologialle, ulkomaisille valmentajille sekä parantuneelle kielitaidolle. Kiina osallistui kisoihin 90 urheilijan voimin. Viidellä kultamitalilla, kahdella hopeisella ja neljällä pronssisella Kiina saavutti mitalitaulukossa jaetun kahdeksannen sijan Ruotsin kanssa. Kiina saalisti ensimmäisen olympiakultansa Salt Lake Cityn olympialaisissa vuonna 2002.

Kiinan talviolympialaisten delegaation johtaja Xiao Tian kertoi Xinhualle Kiinan tehneen todellisen läpimurron olympialaisissa. -Minulla oli mielessä viiden kullan tavoite ennen kisoja, mutta en halunnut sanoa sitä ääneen, jotta urheilijoille ei tulisi paineita. Xiao sanoi. -37 vuotias urheilija Zhao Hongbo osoitti olympiahenkeä yhdessä luisteluparinsa kanssa, Xiao jatkaa. Zhao Hongbo ja Shen Xue toivat Kiinalle kultaa pariluistelussa.

Kiinan naiset hallitsivat kaukalopikaluistelu ratoja suvereenisti, voittaen kaikki short track -radalla jaetut kultamitalit. Naisluistelija Wang Meng oli myös ensimmäinen kiinalainen, joka voitti kolme kultaa yksissä olympialaisissa. Xiao Tian pitää naisluistelijan suoristusta ihmeellisenä ja osoituksena kovasta työstä. CRI:n mukaan Xiao kuitenkin muistuttaa, että Kiinan kehittämisessä talviurheilumaaksi on vielä pitkä matka.

Kultamitalit tulivat lajeista, joissa Kiinan oletettiinkin menestyvän. Kiina panostaa tulevaisuudessa talvilajeihin ja olympialaisiin. Viime vuonna Kiina käytti 60 miljoonaa dollaria julkisen urheilun hyväksi, harrastepaikkojen parantamiseen ja lisäämiseen. Kiinan tavoitteena on kasvattaa maasta yhtä varteenotettava talviurheilumaa kuin Norja ja Itävalta.

Kiina debytoi talviolympialaisissa vuonna 1980 ja sen paras sijoitus silloin oli naisten pujottelun 18 sija. Zhao Yinggang, talvilajien keskuksen johtaja toteaa Wall Street Journalissa, että valtio otti silloin tavoitteekseen panostaa lajeihin, joissa se saattaisi menestyä. Hänen mukaansa kiinalaisiin urheilijoihin panostetaan nuorina ja harjoittelu on systemaattista. Tuloksiin tähtäävä harjoittelu tuottaa tulosta, kuten nyt näissä kisoissa saatiin todeta.

Lähde:
Xinhua, Wall Street Journal, CRI