Pelastustyöt käyntiin maanjäristysalueella
Ensimmäiset 1 300 pelastustyöntekijää ovat päässeet Wenchuanin piirikuntaan, joka on kärsinyt pahiten Kiinassa eilen sattuneesta tuhoisasta maanjäristyksestä. Sichuanin maakunnassa Keski-Kiinassa sattuneen maanjäristyksen seurauksena ainakin 10 000 ihmistä on kuollut ja puoli miljoonaa rakennusta sortunut.
Maanjäristysalueen tie- ja puhelinyhteydet ovat poikki, minkä lisäksi huono sää on haitannut pelastustöitä. Esimerkiksi helikoptereita ei ole voitu käyttää sateen ja sumun vuoksi. Maanjäristyksen keskus sijaitsi 14 kilometrin päässä Wenchuanista, jossa asuu 118 000 ihmistä.
- Kuolonuhrien määrä ja tuhot ovat vakavampia kuin odotimme, ja meidän täytyy saada sinne enemmän ihmisiä auttamaan, sanoi Kiinan pääministeri Wen Jiabao.
Wen matkusti eilen katastrofialueelle Dujiangyanin kaupunkiin, josta käsin pelastustöitä johdetaan. Pääministeri on määrännyt pelastustyöntekijät raivaamaan alueen teitä. Kiinan armeija lennättää pelastustöihin 27 000 sotilasta alueella jo olevien 20 000 sotilaan tueksi. Kiinan hallitus on uutistoimisto Xinhuan mukaan varannut pelastustöihin 200 miljoonaa juania eli noin 18,5 miljoonaa euroa.
Kuolonuhrien määrää nostettiin eilen useaan otteeseen, ja luvun uskotaan edelleen kasvavan. Yksistään Beichuanin piirikunnassa on 5 000 kuollutta ja 10 000 haavoittunutta. Kuolleiden joukossa on myös turisteja.
Sichuanin maakunta ja sitä ympäröivät alueet ovat Kiinan väkirikkaimpia. Pelastustyöntekijät ovat kaivaneet ainakin 50 ruumista koulun raunioista Dujiangyanissa. Ainakin 900 oppilasta on hautautuneena raunioihin. Maanvyörymät ovat teiden lisäksi peittäneet taloja ja autoja.
Yhdysvaltain seismologinen laitoksen mukaan järistyksen voimakkuus oli 7,9 Richterin asteikolla. Vuonna 1976 Tangshanissa Luoteis-Kiinassa kuoli 250 000 ihmistä maanjäristyksessä, jonka voimakkuus oli 7,5 Richterin asteikolla.
Kiinan seismologisen toimiston tutkijan Zhang Guominin mukaan maanjäristys oli erityisen tuhoisa, koska sen keskus sijaitsi vain 10 kilometrin syvyydessä. Zhangin mukaan järistysalueella on edelleen varauduttava mutavyöryihin ja sortuviin rakennuksiin.
Lennot alueen kaupunkeihin kuten Chengduun on peruttu. Kiinan suurin puhelinoperaattori China Mobile on joutunut sulkemaan ainakin 2 300 tukiasemaa Sichuanin maakunnassa.
Maanjäristyksen seurauksena romahti kaksi kemikaalitehdasta, joista valui ympäristöön yli 80 tonnia myrkyllistä ammoniakkia. Ympäristövahinkojen ehkäisemiseksi Kiinan hallitus on määrännyt järistysalueen voimalaitokset ja kaivokset katkaisemaan toimintansa.
Öljy- ja kaasuputkien kärsimät vahingot hankaloittavat energian saantia Kiinassa. Sichuanin maakunnassa sijaitsee 40 prosenttia Kiinan kaasuvarannoista, ja siellä tuotettiin reilu viidennes Kiinan maakaasusta vuonna 2006.
Kulkuyhteyksien katkeaminen haittaa myös ruoankuljetuksia tärkeiltä ruoantuotantoalueilta. Ruoan odotetaan kallistuvan, mikä lisännee entisestään Kiinan korkeaa inflaatiota.
I juan = 0.092 euroa, kurssi XE.com.
Maanjäristyksen uhreja voit auttaa mm.seuraavien tahojen kautta:
SPR:n katastrofirahasto
Avustusnumerot:
0600-12220 (19,95 e + pvm)
0600-12210 (10 e)
0600-411777 (5,05 e + pvm)
Tilinumerot:
221918-68000 (Nordea)
578007-10011649 (Osuuspankki)
Kirkon ulkomaanapu
Avustusnumerot:
0600-11201 (10,10 e + pvm)
0600-14747 (5,01 e + pvm)
Tilinumerot (viestikenttään Aasia):
157230-500504 (Nordea)
800018-223340 (Sampo)
Red Cross Society of China
Tilitiedot: China Citic Bank, tilinumero 7112111482600000209
