Radio86 kurkottaa Baltiaan

Radio86 kurkottaa Baltiaan

Jaa artikkeli:

Radio86 on aloittanut kiinalaiseen kulttuuriin keskittyvän radiokanavan lähetykset Viroon sekä Liettuaan. Digita toimittaa lähetykset Porin keskiaaltoasemalta. Uutta aluevaltausta juhlittiin eilen Digitan pääkonttorin tiloissa Helsingissä järjestetyssä avajaisseremoniassa. Paikalla olivat mm. Kiinan Suomen suurlähettiläs rouva Ma Keqing sekä China Radio Internationalin, Digitan, TDF -konsernin ja FutuVision Median edustajia.

Avajaisseremoniassa kuultiin mm. suurlähettiläs Ma Keqingin puhe sekä Radio86:n virolaisen toimittajan Taavi Niinimaan kiinankielinen esitys olympia-kappaleesta One World, One Dream. Paikalla oli myös Radio86:n kiinalaisen yhteistyökumppanin China Radio Internationalin edustajia. -Kiina on suuri maa, ja se on kehittynyt nopeasti viime vuosikymmenien aikana. Me toivomme voivamme toimia siltana kahden kulttuurin välillä; haluamme kertoa maailmalle Kiinasta ja Kiinalle maailmasta, CRI:n varapäätoimittaja Ma Weigong sanoi avajaisten yhteydessä.

-Radio86:n tavoitteena on tarjota Pohjoismaiden ja Baltian alueelle monipuolisesti tietoa Kiinasta ja sen kulttuurista. Olemme sitoutuneet tähän tehtävään pitkäksi ajaksi, FutuVision Media Oy:n toimitusjohtaja Zhao Yinong kertoo. Radio86:lla on tähän saakka ollut lähetyksiä viidessä eri maassa eli Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Ranskassa perinteisellä FM -taajudella. Viron ja Liettuan lähetykset toimitetaan AM-taajudella. Kaiken kaikkiaan Radio86 kertoo Kiinasta seitsemällä eri kielellä mukaan luettuna englanti, jolla tuotetaan pääasiassa nettisisältöä.

Uuden radiokanavan ansiosta keskiaaltoradiolähetykset alkavat jälleen Suomessa. -Olemme Digitassa iloisia yhteistyöstä FutuVision Median kanssa. Yhteistyön toteuttamisessa olemme hyödyntäneet TDF -konsernin asiantuntemusta ja erityisosaamista, kuten esimerkiksi satelliittilähetyspalveluja, Digita Oy:n radiopalveluiden kehityspäällikkö Jari Pasuri kertoi aiemmin. Lähetykset kuuluvat keskiaaltotaajuudella 963 kHz. Ohjelmaa lähetetään päivittäin aamulla klo 5.00-9.00 sekä illalla klo 18.00-01.00 välisenä aikana. Radio86 on FutuVision Median aputoiminimi.

Lähde:
Radio86

Asiasanat: