Shenzhen juhlii 30 vuottaan erikoistalousalueena

Shenzhen juhlii 30 vuottaan erikoistalousalueena

Jaa artikkeli:

Kiinan ensimmäinen erikoistalousalue Shenzhen juhlii tänään 30-vuotista taivaltaan. Myös presidentti Hu Jintao osallistui juhlallisuuksiin kaupungissa, josta Kiinan taloudelliset uudistukset aikoinaan aloitettiin. Shenzhen sijaitsee Etelä-Kiinassa Guangdongin provinssissa Hongkongin vastaisella rajalla.

Kiinan ”pieni suuri mies” Deng Xiaoping aloitti maan avautumisen ja taloudelliset reformit perustamalla Shenzhenin erikoistalousalueen 1980 Maon aikakauden päätyttyä. Tuolloin Shenzhen oli vain pieni 25 000 asukkaan kalastajakylä, mutta vain kolmessa vuosikymmenessä siitä on tullut Kiinan rikkain kaupunki, jossa on 14 miljoonaa asukasta, Chosun Ilbo-lehti kirjoittaa.

Presidentti Hu Jintao sanoi tänään antamassaan puheessaan, että keskushallinto tulee aina tukemaan Kiinan erikoistalousalueita (SEZ) niiden pioneeriroolissa, uutistoimisto Xinhua kirjoittaa. Hun mukaan erikoistalousalueilla on kaikkiaan ollut tärkeä rooli Kiinan avautumisessa. Presidentti jatkoi, että Shenzhenissä on tapahtunut teollistumisen, kaupungistumisen ja modernisaation ”ihme”.

Wenin puhe herättänyt kohua

Shenzhen perustettiin elokuussa 1980, mutta 30-vuotisjuhlallisuudet jouduttiin siirtämään Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-ilin yllätysvierailun takia. Pääministeri Wen Jiabao kuitenkin vieraili Shenzhenissä jo 20. elokuuta pitäen sittemmin paljon keskustelua ja kohua herättäneen puheensa. Etelä-Korean suurimpiin kuuluvan päivälehden Chosun Ilbon mukaan Wen sanoi puheessaan, että ilman poliittisia uudistuksia Kiina menettää taloudellisista saavutuksista saamansa edut, joten maan on jatkettava poliittisen järjestelmänsä uudistamista.

Wenin puheita kritisoitiin myöhemmin kommunistisen puolueen omistamissa lehdissä vastuuttomiksi ja vanhentuneiksi. Asia Sentinel -nettilehden mukaan poliittisista uudistuksista puhuminen on harvinaista Kiinan tämän hetkisessä poliittisessa ilmapiirissä. Wenin kerrotaan myös kritisoineen puheessaan niitä puolueen tahoja, jotka ovat haluttomia uudistuksiin. Sekä Chosun Ilbon että Asia Sentinelin mukaan taustalla vaikuttaa pääministeri Wenin ja presidentti Hun välinen syvä näkemysero ja puolueen sisäinen valtataistelu poliittisten linjausten suhteen.

Kirjoitusten mukaan Hun on jollain tavoilla otettava kantaa Wenin aiempaan puheeseen, mutta ainakaan toistaiseksi asiasta ei ole tietoa suuntaan taikka toiseen.

Lähde:
Xinhua, Chosun Ilbo, Asia Sentinel

Asiasanat: