Taiwan avasi matkailutoimiston Manner-Kiinaan
Taiwan avasi tiistaina matkailua edistävän toimiston Beijingiin, kertoo China Daily. Matkailutoimisto on samalla ensimmäinen Taiwanin Manner-Kiinaan perustama toimisto vuoden 1949 jälkeen.
Viralliselta nimeltään Taiwanin salmen matkailuyhdistyksen toimisto yrittää houkutella lisää turisteja Manner-Kiinasta.
Toimiston avaamista pidetään jälleen yhtenä merkkinä Taiwanin ja Manner-Kiinan suhteiden paranemisesta. Entisten sisällissodan osapuolten välit ovat parantuneet sen jälkeen, kun Taiwanin presidentiksi vuonna 2008 valittu Kuomintang-puolueen Ma Ying-jeou ryhtyi kehittämään suoria taloussuhteita Manner-Kiinaan.
- Toimiston avaaminen symboloi mielestäni osapuolten välistä vuorovaikutuksesta. Toimistolla on virallinen rooli, joten sen pitäisi helpottaa kaksisuuntaista kommunikaatiota, sanoi Taiwanin liikenneministeriön tiedottaja Yeh Kuang-shih Reutersille.
Manner-Kiinan on määrä avata oma matkailutoimistonsa Taiwanille perjantaina.
Viimeisen kahden vuoden aikana mannerkiinalaisten matkailijoiden määrä Taiwanille on kasvanut nopeasti. Tällä hetkellä jopa 3000 kiinalaisturistia voi vierailla Taiwanilla päivittäin.
Vuonna 2009 mannerkiinalaisten osuus kaikista Taiwanille saapuneista matkailijoista kasvoi 22 prosenttiin edellisvuoden 8,5 prosentista. Tämän vuoden puolella Manner-Kiinasta on ensimmäistä kertaa saapunut enemmän matkailijoita kuin Japanista.
Oppositiopuolue Taiwanin demokraattinen edistyspuolue on arvostellut Ma Ying-jeouta liian läheisten suhteiden luomisesta Manner-Kiinaan. Pelkona on taloudellisen riippuvuussuhteen syntyminen. Silti Taiwanilla on otettu mieluusti vastaan mannerkiinalaiset matkailijat, jotka viime vuonna kuluttivat saarella rahaa miljardin dollarin edestä, kertoo BBC.
Manner-Kiinan ja Taiwanin suhteita hoidetaan yhdistysten kautta, sillä osapuolilla ei ole diplomaattisia suhteita. Kansallispuolue Kuomintang pakeni mantereelta Taiwanin saarelle hävittyään sisällissodan kommunisteille vuonna 1949. Ennen viimeaikaista suhteiden lämpenemistä Manner-Kiina ja Taiwan ovat ajoittain olleet sodan partaalla.

