Uuden vuoden vietto sujui turvallisemmin kuin ennen

Uuden vuoden vietto sujui turvallisemmin kuin ennen

Jaa artikkeli:

Kiinalaiset viettivät tänä vuonna uutta vuotta turvallisemmissa merkeissä kuin ennen, yleisestä turvallisuudesta vastaava ministeriö kertoi eilen. Ilotulitteista aiheutuneiden onnettomuuksien ja loukkaantumisien määrä laski yli kolmella prosentilla viime vuoteen verrattuna, CRI kirjoittaa.

Ilotulitteet aiheuttivat viime viikon eli kiinalaisten yleisen lomaviikon aikana yhteensä 1626 onnettomuutta, mikä oli 3,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Ministeriön antamien tietojen mukaan onnettomuudet vaativat 11 kuolonuhria ja yli 1800 loukkaantui. Suurin osa onnettomuuksista aiheutui ilotulitteiden varomattomasta käsittelystä.

CRI:n mukaan viranomaiset tiukensivat tänä vuonna ilotulitteiden tuotannon, kuljetuksen varastoinnin ja myynnin tarkkailua. Poliisit myös partioivat katuja ja tekivät turvatarkastuksia estääkseen onnettomuudet. Kiinalaiset juhlivat kuukalenterin mukaista uutta vuotta räjäyttelemällä massiivisia määriä ilotulitteita ja erityisesti kovaäänisiä sähikäisiä.

Lähde:
CRI