Venäjä aukaisi öljyputken Kiinaan
Venäjä ja Kiina ovat lisäämässä energiayhteistyötään tuntuvasti, kertoo Xinhua. Venäjä on saanut valmiiksi oman osuutensa 1000 kilometriä pitkästä öljyputkesta, jolla toimitetaan raakaöljyä Siperiasta Pohjois-Kiinaan.
Venäjän pääministeri Vladimir Putin avasi öljyputken Skovorodinon kaupungissa sunnuntaina.
- Tämän hankkeen toteuttaminen on tärkeää Venäjälle ja kiinalaisille ystävillemme. Kiinalle se merkitsee energiatoimitusten vakautta ja tasapainoa. Meille se luo pääsyn uusille haastaville markkinoille Kaakkois-Aasiassa, tässä tapauksessa Kiinan kasvavalle markkinalle, sanoi Putin Xinhuan mukaan.
Öljyputken kiinanpuoleinen osuus on edelleen rakenteilla, mutta toimitusten odotetaan alkavan vuoden loppuun mennessä. Putken toinen pää sijaitsee Daqingissa, joka on merkittävä öljyntuotannon keskittymä Kiinassa.
Venäjä on maailman suurin energiantuottaja ja Kiina puolestaan nousi viime vuonna Yhdysvaltojen ohi maailman suurimmaksi energiankuluttajaksi, kertoo AP. Venäjä ja Kiina ovat menneistä kiistoistaan huolimatta etsineet keinoja laajentaa energia-alan yhteistyötään.
Tällä hetkellä Venäjä toimittaa öljyä pääasiassa Eurooppaan, noin 120-130 tonnia vuodessa.
Kiinaan kulkevaa putkea pitkin toimitetaan aluksi 30 miljoonaa tonnia raakaöljyä vuodessa, ja Putinin mukaan määrää kasvatetaan 50 miljoonaan tonniin.
- Tämä on jo merkittävää kilpailua eurooppalaisen reitin kanssa, Putin sanoi.
Kiina ja Venäjä neuvottelivat öljyputken rakentamisesta pitkään. Sopimus saatiin lopulta aikaiseksi viime vuonna, kun Kiina lupasi lainata venäläisille öljyalan yhtiöille Rosneftille ja Transneftille 20 miljardia euroa vastineena öljytoimituksista.

