Vienti ja inflaatio nousussa Kiinassa

Vienti ja inflaatio nousussa Kiinassa

Kiinan vienti kasvoi helmikuussa lähes 46 prosenttia viime vuoteen verrattuna.
Jaa artikkeli:

Kiinan vienti kasvoi helmikuussa jo kolmatta kuukautta peräkkäin ja noin 46 prosenttia viime vuoden helmikuuhun verrattuna, kertoo Xinhua. Viennin nousu aiheuttaa asiantuntijoiden mukaan kuitenkin lisää paineita yuanin kurssin vahvistamiselle sekä hintojen nousulle. Parhaillaan vuosittaista istuntoaan pitävän neuvoa-antava poliittinen konferenssi (CPPCC) muistuttaa, että talouden elpymisen tiellä on vielä monia haasteita.

Kiinan vienti kasvoi oletettua enemmän helmikuussa nousten jopa 45,7 prosenttia viime vuoden helmikuuhun verrattuna. Xinhuan mukaan kasvun myötä hallitus saattaa joutua harkitsemaan leikkauksia massiiviseen elvytyspakettiin. CPPCC:n jäsen Ju Yalian muistuttaa kuitenkin, että korkeat prosenttiluvut johtuvat lähinnä alhaisesta vertailukohdasta, sillä talouskriisi iski pahiten Kiinan vientiin viime vuoden aikana. Verrattuna vuoden 2008 lukuihin ennen talouskriisiä vienti kasvoi helmikuussa 8,2 prosenttia.

Viennin kasvu kertoo Xinhuan mukaan siitä, että Kiinan talouden elpyminen jatkuu, samoin kuin ulkomaankaupan. Elpymisen pelätään kuitenkin lisäävän entisestään hallitukseen kohdistuvia paineita yuanin kurssin vahvistamiseksi. Myös kauppakiistojen arvellaan lisääntyvän, jos Kiinan talous jatkaa kasvuaan muiden maiden kärsiessä yhä talouskriisistä.

Viennin kasvu saattaa Xinhuan mukaan vähentää ylituotantoa ja vaikuttaa siten omalta osaltaan hintojen nousuun. Kiinan hallituksen tällä viikolla julkaisemien lukujen mukaan inflaatio on noussut nyt korkeimmilleen 16 kuukauteen. Kiinan kuluttajahintaindeksi, inflaation pääasiallinen mitta, nousi helmikuussa 2,7 prosenttia viime helmikuuhun verrattuna. Kiinan tilastokeskuksen mukaan ruuan hinta nousi 6,2 prosenttia ja muut hinnat noin yhden prosentin. Pääministeri Wen Jiabaon mukaan tämän vuoden päähuolenaiheita ovatkin hinnannousu, spekuloinnit kiinteistökuplasta sekä pankkien holtiton lainananto.

Lähde:
Xinhua, businessday.com.za

Asiasanat: