Volvo myytiin Kiinaan

Volvo myytiin Kiinaan

Kiinalainen autovalmistaja Geely osti Volvon henkilöautotuotannon.
Jaa artikkeli:

Volvo siirtyy Fordilta kiinalaisen Geelyn omistukseen. Ford ja Geely allekirjoittivat sopimuksen kaupasta sunnuntaina Göteborgissa.

Ford myi Volvon henkilöautotuotannon Geelylle 1,35 miljardin euron hintaan. Kyseessä on Ruotsin historian suurin autokauppa ja samalla suurin kiinalaisen autovalmistajan ulkomailla tekemä yritysosto.

- Tämä päivä on virstanpylväs Geelylle, sanoi Geelyn hallituksen puheenjohtaja Li Shufu China Dailyn mukaan.

Lin mukaan Volvo säilyy jatkossakin omana yhtiönään ja sen päämaja pysyy Ruotsissa. Geely aikoo myös säilyttää Volvon tehtaat Ruotsissa ja Göteborgissa. Volvolla on noin 20 000 työntekijää.

Geely on Kiinan suurin yksityinen autovalmistaja ja sillä on noin 11 000 työntekijää. Autojen valmistamisen yritys aloitti vuonna 1998 ja päämajaansa se pitää Zhejiangin maakunnassa.

Geely myi viime vuonna reilut 300 000 autoa, mutta aikoo kaksinkertaistaa myyntinsä lähivuosina. Volvon avulla Geely voi kilpailla Kiinassa hyvin menestyviä saksalaismerkkejä kuten Volkswagenia ja Audia vastaan. Lin mukaan Geely suunnittelee jo Volvon tehtaan avaamista Beijingiin. Tehdas kaksinkertaisi Ruotsin ulkopuolella valmistettujen Volvojen määrän.

- Kiinasta, joka on maailman suurin automarkkina, tulee Volvon toinen kotimarkkina. Volvolla on maailman johtavana laatumerkkinä on ainutlaatuinen mahdollisuus hyötyä nopeasti kasvavasta Kiinan markkinasta, sanoi Li lehdistötiedotteen mukaan.

Kiinassa myytiin viime vuonna ensi kertaa enemmän autoja kuin Yhdysvalloissa. Uusia autoja kävi kaupaksi 13,6 miljoonaa kappaletta, mikä on 46 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Volvo on viime vuodet tehnyt tappiota, minkä vuoksi Ford on etsinyt sille uutta omistajaa.

- Tämä kauppasopimus luo vankan pohjan sille, että Volvo voi jatkaa toimintaansa Geelyn omistuksessa. Samaan aikaan Volvon myynti mahdollistaa sen, että voimme keskittyä Fordin omiin merkkeihin, sanoi Fordin pääjohtaja Alan Mulally.

Lähde:
China Daily

Asiasanat: