Wen puolusti Kiinan valuuttapolitiikkaa
Kiinan pääministeri Wen Jiabao torjuu vaatimukset yuanin kurssin nostamisesta, kertoo China Daily. Wenin mielestä Kiina on vakaalla valuutallaan auttanut maailmantalouden elpymistä rahoituskriisistä.
Yhdysvallat ja Euroopan Unioni ovat vaatineet Kiinaa antamaan valuuttansa vahvistua. Niiden mielestä Kiina pitää yuanin arvon keinotekoisen alhaisena vientinsä pönkittämiseksi. Kiina on pitänyt yuanin arvon paikallaan suhteessa dollariin vuoden 2008 kesästä lähtien ja nousi viime vuonna Saksan ohi maailman suurimmaksi vientimaaksi.
Kauppakumppaneiden vaatimukset yuanin vahvistumisesta ovat lisääntyneet, kun maailmantalous on alkanut elpyä. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama kehotti viime viikolla Kiinaa ottamaan käyttöön “markkina-orientoituneen” valuuttakurssijärjestelmän.
- Vastustamme tällaista syyttelyä ja ulkoista painostamista, jotka eivät edistä yuanin kurssimekanismin uudistamista, Wen sanoi Kiinan vuotuisen parlamenttikauden päätösistunnon jälkeen sunnuntaina.
Wenin puolusti yuanin kurssin pitämistä paikallaan sillä, että se on auttanut maailmantalouden elpymistä.
- Mielestäni yuanin arvo ei ole liian alhainen. Kansainvälisen rahoituskriisin puhkeamisesta lähtien olemme ponnistelleet pitääksemme yuanin vaihtokurssin vakaana. Tämä on tärkeällä tavalla helpottanut maailmantaloutta, Wen sanoi.
Wen vakuutti, että Kiina pitää yuanin kurssin vakaana ja jatkaa valuuttakurssijärjestelmänsä uudistamista.
Yuanin kurssin suhteessa dollariin odotetaan tänä vuonna vahvistuvan jonkin verran, kertoo AP. Analyytikkojen odottama viiden prosentin vahvistuminen ei kuitenkaan merkittävästi pienentäisi ylijäämää, joka Kiinalle kertyy Yhdysvaltojen ja EU:n kanssa käymästään kaupasta.
Wen lupasi kuitenkin, että Kiina lisää tuontiaan ulkomailta. Talouskriisin vuoksi Kiinan vienti supistui viime vuonna 16 prosenttia ja tuonti 11 prosenttia, mikä pienensi kauppaylijäämää edellisvuodesta.
Wen vaati Yhdysvaltoja ja EU:ta helpottamaan korkean teknologian vientiä Kiinaan.Länsimaat rajoittavat sellaisen teknologian vientiä Kiinaan, jota voidaan käyttää myös sotilastarkoituksiin.

