Yli puolet tuotteista Etelä-Kiinassa ala-arvoisia

Yli puolet tuotteista Etelä-Kiinassa ala-arvoisia

Jaa artikkeli:

Alle puolet Etelä-Kiinan kauppojen hyllyillä olevista tuotteista on turvallisia, selviää Kiinan hallinnon tekemästä tutkimuksesta. Tutkimus tehtiin Guangdongin provinssissa huhti- ja kesäkuun aikana ja se kattoi 202 tuotetta mukaan luettuna mm. juomia, paperipyyhkeitä ja naisten hygieniatuotteita, kertoo China Daily.

China Dailyn mukaan vain 49 prosenttia tuotteista ylsi hallituksen asettamiin hygieniastandardeihin loppujen tuotteiden ollessa ala-arvoisia tai jopa vaarallisia kuluttajille. Laadun heikkeneminen on ollut nopeaa, sillä esimerkiksi vain n. 35 prosenttia pullovesistä täytti standardit saman luvun ollessa 92,5 prosenttia viime vuonna.

Guangdongin viranomaiset eivät kuitenkaan ole paljastaneet ala-arvoisten tai edes vaarallisten tuotteiden nimiä aiheuttaen paniikkia ja kritiikkiä kuluttajien keskuudessa. Viranomaisten mukaan “aika ei ole oikea” tuotteita valmistavien yritysten paljastamiselle eikä yritysten syyttäminen kuulu tutkimuksen suorittaneen viraston hallintoalaan. Viraston mukaan ala-arvoiset tuotteet pyritään kuitenkin poistamaan kauppojen hyllyiltä.

Tutkijat epäilevät, että talouskriisi on vaikuttanut laadun heikkenemiseen. Tuoteturvallisuus on ollut yksi Kiinan suurimpia huolenaiheita viime vuosina. Viime syksynä kohua herätti maitotuotteista löytynyt melamiini, jonka johdosta ainakin kuusi pikkulasta kuoli ja jopa 300 000 sairastui.

Lähde:
China Daily, Straits Times