Keisari Wu ja Läntisen Jin-dynastian alkuvuodet (osa 32)

Kolmen kuningaskunnan aikakausi loppui vuonna 280, kun Jin-dynastia valloitti Wu-kuningaskunnan ja sai siten koko Kiinan hallintaansa. Läntisen Jin-dynastian perustanut Sima Yan (noin 236 – 290, hallitsi keisarinimellä Wu 265 – 290) keskittyi nyt maan olojen rauhoittamiseen, uudelleenrakentamiseen ja armeijoiden kotiuttamiseen.

Keisarinimellä Wu hallinnut Sima Yan nimitti valtaanastumispäivänään 27 sukulaistaan prinsseiksi ja antoi heille läänitykset. Jin-dynastia näki valtion pitkälle perheklaanin jatkeena, eikä nepotismia edes pyritty välttämään. Lisäksi dynastian valta nojasi vahvasti sitä tukeviin voimakkaisiin perheklaaneihin. Tästä syystä keisari Wu ei voinut suoranaisesti ottaa valtaa pois suvuilta, jotka kaiken lisäksi ylläpitivät yksityisarmeijoitaan. Tästä syystä Jin-dynastia ei koskaan kyennyt luomaan vahvasti keskushallintoista valtakuntaa.

Armeijan osuus maataloudessa väheni itseriittoisten armeijayksiköiden hajottamisen ja kotiuttamisen myötä. Samalla väheni myös keisarin sotilaallinen valta ympäri valtakuntaa. Kotiuttamista varten Jin-dynastia loi maanjakojärjestelmän nimeltään Ketian, joka perustui maan jakamiseen ihmisten kesken selkeällä kaavalla. 16 – 60 vuotiaalle miehelle annettiin 50 muta maata. (Yksi mu tai mou tarkoittaa noin 667 neliömetriä maata, mutta paikasta ja aikakaudesta riippuen määrä vaihtelee.) Tätä nuoremmalle tai vanhemmalle miehelle annettiin 25 muta ja naiselle 20 muta. Järjestelmä ei nähtävästi jatkunut toiminnassa kovinkaan pitkään kotiuttamisen jälkeen, ja tällöinkin monet jäivät ilman maata tai menivät suurmaanomistajien palvelukseen välttääkseen verotusta.

Verotus seurasi Cao Caon (155 – 220) luomaa mallia. Ruokakuntaa verotettiin tietty vakiomäärä tavaraa, kuten silkkiä. Tavaraan perustuva verotus heijastaa myös osaltaan sotakausien tuomaa romahdusta rahankäytössä. Kauppa ei toiminut sodan keskellä, ja talous perustui pitkälle vaihtokauppaan tavaroilla, vaikka Jin-dynastia toikin rahan takaisin kiertoon. Vaihtokauppataloutta tuki myös se, että suurmaanomistajat ottivat maksunsa tavarana tai työnä heidän alaisuudessaan olevilta ihmisiltä.

Valtion veronkantajille oli vaikeaa saada tarkkaa tietoa suurmaanomistajien omistuksista tai heidän valtansa piirissä olevista ihmisistä. Verotus jouduttiinkin hoitamaan pikemminkin erilaisten kiintiöiden neuvottelemisella kuin tarkkaan laskennallisuuteen perustuvilla menetelmillä. Jin-dynastian mahdollisuudet valjastaa valtakunnan voimavarat tehokkaasti käyttöönsä olivat huomattavasti vähäisemmät kuin aikaisemmilla dynastioilla.

Keisari Wu pyrki asettamaan ylärajaa maalle, jonka omistaminen oli yhdelle ihmiselle mahdollista perheklaanien vallan rajoittamiseksi, mutta parhaimmillaankin tämä johti lähinnä omistuksien rekisteröimiseen. Nähtävästi keisarin tarkoitus olikin lähinnä saada omistukset selkeiksi, jotta asiaan olisi ollut mahdollista puuttua tulevaisuudessa keskushallinnon voimistuttua. Maanrekisteröimissääntö tunnetaan nimellä Zhantian.

Keisarilliset tutkinnot muuttuivat lähinnä ylhäisöperheiden välineiksi saada vesojaan vallan kahvaan. Politiikka keskittyi suhteisiin ja niiden ylläpitoon. Varsinaiset kungfutselaiset oppineet eivät olleet enää siinä asemassa kuin he olivat olleet edeltävän Han-dynastian (206 eaa. – 220 jaa.) virkamieskoneistossa.

Keisari Wun kymmenen vuotta vallassa Kiinan yhdistämisen jälkeen olivat kuitenkin vakauden ja rauhan aikaa Kolmen kuningaskunnan jatkuvan sodan ja kurjuuden vastapainoksi. Keskushallinnon sormet eivät ulottuneet koko valtakuntaan, ja sen valta oli huomattavasti vähäisempää kuin esimerkiksi Han-dynastian aikana. Voimakkaat perheklaanit elivät rikkaasti kansan osan ollessa kova. Keisari Wu ei itsekään kieltäytynyt vallan tuomista nautinnoista ja hänen haaremissaan sanotaan olleet 10 000 jalkavaimoa.

Keisari Wun harjoittama nepotismi kuitenkin osoittautui ongelmalliseksi hänen kuollessaan, sillä vallalle olikin yllättävän monta ottajaa.